Rynnäkkö myllyä vastaan | Page 2

Emile Zola
Peuquer.
Hän oli muutamia vuosia sitten muuttanut tänne Belgiasta, ottaakseen
haltuunsa vanhan setänsä jälkeen jättämän pienen perintötalon, joka
sijaitsi metsän reunassa aivan myllyä vastapäätä.
Hän sanoi aikovansa myydä sen ja sitten jälleen palata kotiseudulleen,
mutta kaunis ympäristö varmaankin viehätti häntä, sillä hän jäi
paikalleen. Hän muokkaili pienoista peltoaan, viljeli kaaliaan ja eleli
huoletonna muista ihmisistä välittämättä. Mutta ihmiset puolestaan
sitäkin enemmän välittivät hänestä, sillä he eivät voineet käsittää, mistä
hän eli, ja kun hänellä alinomaa oli kalastusvehkeet ja kivääri
mukanaan, alettiin häntä pitää salametsästäjänä, ja metsänvartijoilla oli
paljon puuhaa häntä väijyessään; heidän kerrottiin jo pari kertaa olleen
saamaisillaan hänet kiinni, mutta paha kyllä, ainoastaan saamaisillaan!
Näin tuli hän pahaan maineeseen ja hänen mökkinsä, joka oli metsässä

aivan puiden kätkössä, samoin, sillä -- »jotain salaperäistä siellä oli
joka tapauksessa», arvelivat vanhat naiset, eikä paljoa puuttunut,
etteivät he pitäneet Dominiquea ryövärinä. Talonpojat kutsuivat häntä
laiskuriksi ja vetelykseksi, koska hän alinomaa makasi nurmikolla
avaruuteen tähystellen, sen sijaan että olisi tehnyt työtä.
Mutta nuoret tytöt olivat oikeassa, kaunis oli Dominique; hän oli pitkä
ja solakka kuin poppeli, hänellä oli kullankeltaiset hiukset ja parta, ja
siniset, hymyilevät lapsen silmät; niin ettei oikeastaan ollut kovinkaan
ihmeellistä, että Fränzchen eräänä päivänä selitti isälleen: »hän tai ei
ketään!»
Isää tuo tieto kohtasi kuin salamanisku; tapansa mukaan ei hän tosin
sanonut mitään, näytti vaan totiselta kuin muulloinkin, mutta sisäisen
ilon hohde hänen silmistään oli kadonnut. Sen jälkeen ei
Fränzchenkään enää nauranut, ja kokonaisen viikon he näin uhmasivat
toisiaan. Isä Merlier ei saattanut käsittää, missä ja milloin tuon
Dominiquelurjuksen oli onnistunut hänen tyttärensä lumota, kun ei hän
koskaan edes ollut myllyssä käynytkään. Hän asettui väijyksiin ja
huomasi Dominiquen makaavan heinikossa Morellen toisella rannalla,
missä hän oli nukkuvinaan; mutta Fränzchen oli huoneessaan, jonka
ikkunasta hän aivan hyvin saattoi nähdä Dominiquen.
Nyt ymmärsi isä, että he molemmat olivat rakastuneet toisiaan
katsellessaan ja lähetelleet myllynrattaan ylitse toisilleen lemmen
silmäyksiä!
Toinen viikko kului; isä Merlier ei edelleen virkkanut sanaakaan, ja
Fränzchen kävi yhä totisemmaksi. Silloin oli isä eräänä aamuna
lähtenyt ulos, ja takasin tullessaan toi hän Dominiquen mukanaan.
Fränzchen, joka parhaillaan kattoi pöytää, ei näyttänyt vähääkään
hämmästyneeltä eikä virkkanut sanaakaan, mutta entinen hymy
ilmestyi hänen suupieliinsä ja kuopat hänen punaisilla poskillaan tulivat
jälleen näkyviin.
Mikä oli saanut isän mielen muuttumaan, sitä ei koskaan saatu tietää, se
vaan tiettiin, että hän oli käynyt Dominiquen luona tämän kotona ja
pitemmän aikaa keskustellut hänen kanssaan. Vanhus lienee löytänyt

hänessä sen, jota etsi, sillä tästä lähin kohteli hän Dominiquea kuten
omaa poikaansa.
Koko Rocreuse oli ihmeissään, eikä voinut jättää jauhamatta sitä
kysymystä, miksi mylläri oli antanut ainoan tyttärensä niin
mitättömälle miehelle; ehkä hän muisti omaa naimistaan -- eihän
hänelläkään ollut pennin pyöryläistä taskussaan, mikä seikka ei
kuitenkaan ollut estänyt häntä olemasta vaimolleen hyvä puoliso.
Dominique puolestaan osoitti, ettei hän lainkaan ollut sellainen laiskuri
ja tyhjäntoimittaja, jona häntä pidettiin: myllärin renki oli otettu
sotaväkeen, ja silloin ei Dominique pyytänytkään isä Merlieriä uutta
renkiä hankkimaan, vaan sen sijaan uskomaan työn hänen huostaansa.
Ja nyt hän näytti, mihinkä hän pystyi, sillä hän teki työtä kolmen edestä
sellaisella innolla ja ilolla, että oli hupainen häntä katsella. Isä Merlier
iloitsi itsekseen; niin, rakkaus on hyvä opettaja, se antaa voimia ja
rohkeutta, se saa ihmeitä aikaan!
Fränzchen ja Dominique rakastivat toisiaan syvästi; he eivät ilmaisseet
sitä sanoin, mutta se kuvastui koko heidän olennostaan ja hohti heidän
silmistään.
Isä ei maininnut mitään häistä, eivätkä rakastavaiset tehneet mitään
kysymyksiä; he olivat onnellisia saadessaan olla toistensa lähellä ja
odottivat kärsivällisesti isän päätöstä.
Vihdoin antoi hän eräänä sunnuntaina kattaa juhlapöydän puutarhaan
suuren lehmuksen alle ja kutsui ystävänsä luokseen.
Kun kaikki olivat koolla, ja lasit kilisivät iloisesti, nousi isä Merlier lasi
kädessä seisomaan ja sanoi: »Rakkaat ystävät, minä ilmoitan teille, että
kuukauden kuluttua tästä päivästä vietetään tyttäreni Fränzchenin ja
tämän kelpo nuorukaisen» -- hän viittasi Dominiqueen -- »häitä».
Lasit kilisivät nuoren parin onneksi. Kihlautuneet seisoivat siinä
hämillään, onnellisina ja sanattomina. Silloin sanoi isä: »Dominique,
anna toki Fränzchenille morsiussuudelma».

Silloin suutelivat he toisiaan punastuen, ja koko seura taputti käsiään
nauraen ja joi uudelleen nuorten maljan.
Vieraat istuivat kauvan pöydässä jutellen. Dominique ja Fränzchen
pitivät toisiaan kädestä, eivätkä puhuneet mitään; he nähtävästi tuskin
kuulivat, mistä oli puhe.
Keskusteltiin sodasta, joka juuri oli puhjennut, ja nuorista miehistä,
jotka jo kaikki olivat lähteneet armeijaan.
»Onneksi on Dominique ulkomaalainen, niin ettei hänen tarvitse mennä
mukaan», sanoi isä Merlier huolettomasti, »ja jos preussilaiset maahan
tulisivat, niin silloin on hän kyllä puolustava vaimoaan!»
Ajatus, että preussilaiset tulisivat maahan, tuntui kaikista naurettavalta,
ja he laskivat leikkiä siitä, mitenkä preussilaiset lähetettäisiin kotia, kun
ensin oli heidän selkänahkansa pehmitetty.
Kihlautuneet eivät olleet mitään kuulleet; he istuivat käsi kädessä, katse
kaukaisuuteen suunnattuna.
Se oli ihana kesäinen yö. Kuten lapsi äidin helmassa lepäsi laakso
varjojen peitossa; Morelle-joki lauloi hiljaista kehtolauluaan, puut
kuiskivat hiljaa unissaan, vanha myllynratas käännähti kitisten,
talonkukko havahtui ja alkoi kiekua: hyvää huomenta, mutta huomasi
sitten erehtyneensä, painoi päänsä jälleen siiven alle ja nukahti
uudelleen. Hyväillen puhaltaa vieno tuulenhenki vuorilta, ja syvä,
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 15
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.