Pikku haltijoita

Pikku haltijoita

The Project Gutenberg EBook of Pikku haltijoita, by Harriet Beecher
Stowe This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Pikku haltijoita
Author: Harriet Beecher Stowe
Release Date: October 25, 2005 [EBook #16944]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIKKU
HALTIJOITA ***

Produced by Tapio Riikonen

PIKKU HALTIJOITA
Kirj.
Harriet Beecher-Stowe
Englannin kielestä suomeksi Saimi Järnefelt

Werner Söderström, Porvoo, 1900.

SISÄLLYS.
Maton tuhotyöt Koti ja talous Mikä on koti Kauneus ja säästäväisyys
Tulen kohentaminen Nainen, joka suorittaa itse askareensa Mitä
Amerikka voi tuottaa Säästäväisyys Palvelijat Keittotaito Talomme
Uskonto kodissamme

I.
Maton tuhotyöt.
1.
"Voi, kultaseni, kuinka se on halpaa!"
Näihin sanoihin puhkesi vaimoni, istuessaan brysselimattokääröllä,
herrain Ketshem & C:on myymälässä. "Kuinka se on halpaa!"
Milton [englantilainen runoilija] sanoo, että maineen himo on
viimeinen synti, johon ylevä sielu lankee. Minäpä luulen hänen siinä
erehtyneen. Pelkäänpä melkein, että viimeinen synti on huokean
tavaran himo. Käsitä minut oikein. En tarkoita sellaista turhaa,
prameilevaa korua, joka jäljittelee hyvää ja arvokasta tavaraa. Ei,
sellainen ei voi järkeviä ihmisiä viehättää, vaan tarkoitan noita onnen
sattumia, jotka tarjoavat meille polkuhinnasta hyvän ja arvokkaan
kapineen -- kuka kuolevainen voi sellaista vastaan sotia?
Brown ystävälläni on oikea Murillo [kuuluisa espanjalainen maalari,
jonka taulusta tässä on puhe], joka on hänen sydämmensä riemu ja
silmiensä valo, mutta sitä näyttäessään kertoo hän taulun suurimpana
ansiona -- miten hän osti sen polkuhinnasta Etelä-Amerikassa, jossa se
riippui eräässä konttoorihuoneessa savuttuneena ja piilossa, miten hän
sai sen välitteenä eräässä kaupanteossa, ja kuinka hän sen

puhdistettuaan huomasikin sen oikeaksi Murilloksi. Ja sitten ottaa hän
sikarin hampaistaan ja näyttää sinulle kaikki pikkuseikat taulussa; hän
asettaa uutimet niin, että valo olisi hyvä ja tasainen; hän kulettaa sinua
edestakaisin huoneessa, ja koko ajan on sinun myönnettävä, että taulun
halpa hinta, kymmenen dollaria, suuresti enentää sen viehätystä.
Brownilla on tauluja, joista hän on maksanut tuhansia, ja jotka ovatkin
sen arvoisia, mutta tämä eksynyt karitsa, jonka hän sai miltei ilmaiseksi,
tuottaa hänelle salaisen arvon hänen omissa silmissään, arvon, joka
vastaa taulun oikeata hintaa.
Entäs rouva Croesus eilisillan kutsujaisissa, mitenkä hän vaimolleni
lateli kallisarvoisten pitsiensä uskomattoman halpaa hintaa. -- "Sain ne
melkein ilmaiseksi, kultaseni!" -- Ja hänelle vastasi ihailevain kuulijain
moniääninen kaiku: "Onko moista _kuultu_? Minä en ainakaan
eläessäni ole sellaista kuullut", ja rouva Croesus pöyhistelihe kuin olisi
hän kruunattu maailman kaikilla hyveillä, ja hänen atlassikenkänsä
tuskin koskettivat maton kukkasellista pintaa. Olenpa itsekin hyvin
ylpeä, omistaessani kappaleen "Kadotetun paratiisin" [Miltonin teos]
ensimmäistä painosta, jonka ostin yhdellä shillingillä eräästä
kirjakojusta Lontoossa, ja vakuutan usein, etten luopuisi siitä
sadastakaan dollarista. En ole siis minäkään tavallisia kuolevaisia
parempi.
Mutta vaimoni istuu yhä mattokääröllään, katsoen minua silmiin
suostumusta anoen, ja Maria ja Jenny kuiskaavat alituisesti korvaani:
"Kuinka kaunis! Kuinka aistikas! Aivan kuin rouva Teedleumin!"
"Ja hän maksoi kaksi dollaria seitsemänkymmentäviisi omastaan, jota
vastoin tämä --"
Vaimoni pani kätensä suunsa eteen ja kuiskasi tuon uskomattoman
summan pyhällä pelvolla, jota naiset aina tällaisina jännittävinä hetkinä
tuntevat. Herra Ketshem, joka seisoi siinä rakastettava hymy huulillaan,
lausui toivomuksenaan, ettei vaimoni kertoisi muille maton hintaa, sillä
se oli todellakin niin alhainen, että muut ostajat voisivat siitä närkästyä;
mutta tämä oli viimeinen tätä mallia, ja hän möisi mielellään loppuun
vanhan varastonsa. Sitäpaitsi olimme aina tehneet siellä kauppaa, ja
hän piti suuressa arvossa appeani, joka aina oli ollut asioissa heidän

kanssaan, ja kun nyt ilmestyi tilaisuus osoittaa myötätuntoisuutta
vanhoja ostajia kohtaan, hän tietysti -- herra Ketshem kumarsi
miellyttävänä mittapuun ylitse vaimolleni, ja minä suostuin.
Niin, suostuin; mutta aina kun jälestäpäin tätä hetkeä muistelen, olin
minä mielestäni kuin Adam, ottaessaan Evalta omenan, ja vaimoni
mattokääröllä muistuttaa klassillista Pandoraa aukaisemassa onnetonta
lipastaan.
Niin, toden totta, siitä asti kun olin myöntävästi vastannut herra
Ketshemin huomautuksiin ja sanonut vaimolleni ystävällisesti, joskin
arvokkaasti: "No niin, ystäväni, koska se on sinulle mieleen, lienee
parasta, että sen otat", -- tuntui sielussani raskas paino, pahaa-aavistava
tunne, jota ei tyttöjeni hyväilyt eikä vaimoni enemmän hillitty
mielihyvä kyennyt poistamaan. Ennustin surua ja kärsimyksiä, ja kaikki
ennustukseni kävivät toteen.
Luokaamme pieni katsaus siihen kotiin, johon matto ostettiin, jotta
lukijani oikein ymmärtäisi mitä tapahtui.
Vaimoni ja minä olimme kauan eläneet yhdessä, kotimme oli appeni
meille varustanut niinä hyvinä vanhoina aikoina, jolloin huonekalut
valmistettiin niin, että ne kestivät polvesta polveen. Kaikki oli vahvaa
ja mukavaa -- raskasta mahonkia, joka ei kaivannut uudenaikaista
vernissaa, yksinkertaista, vankkaa työtä, joka oli riippumaton muodin
oikuista. Taloutemme oli kalliolle perustettu, eikä hiedalle juoksevalle.
Ja niin asetuimme uuteen kotiimme sillä vakaumuksella, että koti on
asuttavaksi aijottu ja huonekalut käytettäviksi. Järkevä, kunnon
vaimoni oli samaa mieltä kuin minäkin -- hänestä, kuten minustakin,
koti oli meitä varten eikä vieraita varten, -- meillä ei ollut mitään
juhlahuoneita, joita käytettiin pari kertaa vuodessa, asuessamme itse
nurkissa ja sopukoissa --