Muuan suomalainen soturi Kristiina kuningattaren aikakaudella | Page 2

ääntä, ääntä haikeata,
sydäntä särkevää. Siinä puhuttiin sekä ruotsin että suomen kieltä ja
näitä molempia kieliä monilla monituisilla eri murteilla. Eri suunnilta,
eri maakunnista olivat nämät onnettomat tulleet pääkaupunkiin.
Tuo oli kova vuosi, tuo vuosi 1650. Sama surullinen maine on sen
edelläkäviälläkin, vuodella 1649. Nälän tuska oli sangen suuri
kaikkialla Ruotsin valtakunnan pohjoisimmissa maakunnissa, suurin
silloin, niinkuin tavallisesti ainakin, Suomessa. Vaikka meidän maassa
pettua ahkerasti ja säästämättä sekoitettiin Jumalan niukalla mitalla
antaman viljan sekaan, ei leipää kuitenkaan riittänyt, vaan suuren osan
maan asukkaista oli muuttaminen maasta pois. Muutamat lähtivät
Venäjälle; mutta suurin osa heistä pyrki Ruotsin maalle, jossa heidän
toiveensa päästä parempien päivien perille kyllä surullisella tavalla
pettyi.
Mutta palatkaamme Jakobsson'in, Månsson'in ja kerjäläisten luo.
"Me emme taida auttaa teitä -- sanoi ensin mainittu. -- Mutta käykäätte
linnaan pyytämään kuningattarelta apua! -- Hänellä on yltäkylläisesti
tämän mailman tavaraa, hänelle on helppo asia määrätä teille riittäviä
eläke- ja muona-varoja."
"Meiltä on pääsy linnaan kielletty. Me emme saata pyrkiä
kuningattaren puheille" -- valitti joku joukosta.
"Niin menkäätte vanhan valtiokanslerin luo! -- väitti Jakobsson --
Taikka valtakunnan rahavaraston hoitajan luo! Heidän toki pitää voida

jakaa teille jonkun pienen osueen niistä runsaista veroista, joita me
vuosittain olemme valtiolle maksaneet ja ovathan ne miljonat heidän
talletettavinansa, jotka Ruotsi voitti viime rauhassa. Minä rohkenen
arvella että niitä pitäisi käytettämän kansan hyväksi."
"Nuo korkeat herrat eivät pidä meistä vähintäkään huolta eivätkä salli
että lähestymme heitä! -- intti eräs vanha harmaapää ukko, joka
vavisten vilusta ja vanhuudesta seisoi sauvaansa nojaten.
"Siinäpä se nyt onkin -- huudahti Jakobsson kiljaisemalla -- He eivät
pidä teistä vähintäkään huolta -- eivätkä salli teidän lähestyä heitä!
Tämäpä juuri on pääpuntti asiassa! Päälle päätteeksi ovat nämät korkeat
herrat ynnä kuningatar tuhlanneet kaikki kruunun omistamat rahavarat,
jott'ei heillä nyt ole mitä antaa, jos antaa tahtoisivatkin -- siinä on asian
pirullinen kohta ja puoli! Mutta keventäkööt nyt omia raskaita
rahapussejansa niinkuin tähän asti ovat keventäneet kruunun!"
"Sinä puhut liian rohkeasti!" -- kuiskasi Pertti Månsson varoittaen
kumppaninsa korvaan.
Matalammalla äänellä vastasi Jakobsson: Ole huoletta! Minä olen
kuullut itse Niilo Niilonpojan puhuvan rohkeammin, paljonki
rohkeammin!"
"Toki olit vähällä joutua pulaan maaliskuun leikissä. Oletko jo
unhottanut..."
"Empä niinkään, onhan minulla hyvä muisti --" keskeytti Jakobsson.
Sen jälkeen otti hän rahakukkaron taskustansa ja puhui taas korkealla
äänellä, jaellen joitakuita hopearahoja kerjäläisille: "Minä en ole rikas,
pikemmin köyhä. Kuitenkin annan vähistä varoistani niin paljon kuin
niistä riittää. Mutta rehellinen kansalainen minä olen ja tiedän, että
tekin olette samoin. Sen tähden pyydän teitä rukoilemaan Jumalaa, että
Hän lievittäisi kansan tuskaa ja armossansa kukistaisi valtakunnan tuiki
kehnon ja kelvottoman hallituksen, antaen meille toisen paremman! --
Voi toki, kuinka hävyttömästi kuningatar itse ja ne miehet jotka tätä
nykyä pitävät valtakunnan hallituksen ohjia, pilkkaavat ja parjaavat
meitä heidän köyhiä alammaisiansa! Hovipiireissä väitetään julkisesti,

että Ruotsissa löytyy kahta lajia ihmisiä: vapaasukuisia eli aatelisia ja
roistolaisia. Kuulkaapas, hyvät ystävät: he kutsuvat meitä aatelittomia
roistolaisiksi! Mutta se kuitenkin on h----tin valhe, että me roistolaisia
olisimme!"
Kerjäläiset katsoivat hämmästyneinä puhujaan ja väistyivät syrjään,
kun hän, painettuansa hattunsa syvemmälle silmille, alkoi astua
eteenpäin. Pertti Månsson seurasi häntä. Hänkin oli saanut käsille
kukkaronsa ja antoi sivumennessään rahoja kerjäläisille.
Ääneti jatkoivat tuttavamme matkaansa Norrbro nimiselle sillalle.
Ehdittyänsä sille kuulivat he etäällä meluavaa ääntä.
"Mitäpä tuo melu merkinnee?" -- sanoi Pertti Månsson vähän
pelästyneenä ja pysähtyi tarkemmin kuuntelemaan.
"Eteenpäin mars, pelkuri! Eihän meillä ole aikaa jäämään kaikenmoista
mehiläisten meteliä kuuntelemaan!" -- lausui Jakobsson harmistuneena.
"Voitko arvata, mistä syystä tuolla noin melutaan?" -- kysyi Pertti
Månsson lähtien astumaan eteenpäin.
"Paljasta joutavaa, mutta voipa siitä syntyä muutakin kuin ainoastansa
joutavaa." --
"Selitä selvemmin! Tiedäthän vanhastansa, ettei minussa ole
arvoituksien selittäjää."
"Kuuleppas siis... Eräs ylimys viettää häitänsä ja jotta nyt kaikki olisi
niinkuin oleman pitää, niin täytyy 'roistoväenkin' saada osansa. Aivan
paikallaanhan on tuo ... on! Eikä muutaman oluttynnyrin ja
viinakannun hinta paljon paina sen miehen kukkarossa, jolle kuningatar
naimalahjaksi antaa 56 tilaa Suomessa! Kuule, kuule kuinka 'roistoväki'
kirkuu: se nyt kiittää kestityksestä. Mutta kyllä nuo oivalliset
viinatorvet minun toimestani vielä tänä iltana soittavat toista nuottia!"
"Merkillistä ettet sinä milloinkaan taida puhua aatelismiehistä
katkeruudetta ja mielikarvaudetta --"

"Siitä suu puhuu mistä sydän on täynnä" -- sanoi Jakobsson pudistellen
nyrkkiänsä.
"Mutta pitäähän moni heistä meidän puoltamme. Skytte esimerkiksi."
"Ei ole koiraa karvoihin katsomista -- sanoo vanha sananlasku. P----le
piilee hänessä niinkuin toisissakin, vaikk'ei sen pukinjalka tätä nykyä
ole näkyvissä," säisti Jakobsson.
"Hm -- sinun kanssas ei pidä kiistellä vapaasukuisista. -- Kuka heistä
tänäpänä viettää häitään?"
"Kuka? Kuningattaren lemmikki, paroni Gyllenström, jonka kuningatar
nykyisin on korottanut valtion kamariherraksi. Valtion kamariherra!
Onko tässä syntisessä mailmassa milloinkaan ennen kuultu sellaista
arvonimeä! Mutta erinomattain onnistunut se on ja sen keksijä, armas
kuningattaremme, on pidettävä täydellisenä nerona. Valtion
kamariherra! Ha! ha! ha!" -- Jakobsson nauroi täyttä kurkkua.
"Hiljaa kaikin mokomin!" -- varoitti Pertti Månsson -- "Sinähän naurat
niin kovasti että katu allamme tärisee. Tuollaista valtiollista naurua
kamariherroista pitää välttää." --
"Valtiollista naurua kamariherroista! voithan sinä, veikkoni Pertti,
kekseliäisyydessä vetää vertoja itse kuningattarelle! Valtiollista naurua
kamariherroista!