Mooses ja hänen hevosensa | Page 2

Heikki Meriläinen

kesyttymään niin, että kun hän leipäpalasta näyttäen varsalle sanoi:

»Pilkka, Pilkka!», niin se tuli mihin hän tahtoi. Siitä se Mooses joka yö
unissaankin puheli ja hoki: »Pilkka, Pilkka!»
Mooseksen isä osti kauppiaalta Moosekselle oman hevossuan, jolla
Mooses sai Pilkkaa sukia, ja heti Pilkka siihen tottuikin, niin että antoi
itseään sukia niin paljon kuin Mooses jaksoi sitä työtä tehdä. Mooses ei
siihen sukimiseen työlästynyt, vaan usein hänen nähtiin olevan Pilkkaa
kampaamassa. Kesän tullenkin, kun Eppa vietiin hakaan, Mooseskin
viipyi siellä päiväkaudet ja unohti usein syöntinsäkin.
Mooseksesta ja Pilkasta tuli jokapäiväiset toverukset kesäksi ja talveksi
ja vuosien kuluessa he yhtä rintaa varttuivat ja vahvistuivat kuin käsi
kädessä, niin että kun Pilkka kykeni vetämään rekeä, niin Mooses
kykeni panemaan sille kuorman ja ajamaan kotiin, ja jos sattui
yksinäinen matkustaja olemaan kulussa, niin Mooses pienellä keveällä
reellään viedä kiidätti sen toiseen kievariin, josta palatessa, jos sattui
olemaan hyvä tie ja hyvä keli, Mooses antoi oriinsa harjoitella
juoksuakin. Ja kun Pilkka oli kolmivuotias, uskoi Mooses omistavansa
parhaan juoksijan koko sillä puolen maapalloa ja siitä hän puhui missä
vain toisen ihmisen tapasi sekä kylässä että kotona. Siksipä tulikin
ihmisille tavaksi Moosesta nähdessään puoli-ivalla sanoa: »Mooses ja
hänen hevosensa».
Kun Pilkka oli tullut neljän vuoden vanhaksi, päätti Mooseksen isä
kuohituttaa Pilkan, jotta se sitten saisi jäädä kotiin kaikeksi iäkseen,
kun se kaikin puolin oli sekä talvi- että kesäajoissa mieluinen. Se
päätös oli Mooseksen mielestä mitä parhain, vaikka rääkkäys, jota
Pilkka tulisi kärsimään, tuntui hirvittävältä. Mutta kun Mooses toisaalti
uskoi Pilkan olevan parhaan juoksijan täällä päin maailmaa, pelkäsi hän
isänsä tuhansilla markoilla myövän hänen kauniin juoksijansa. Mutta
kun kuuli Pilkan jäävän kotiin sen kuohitsemistempun avulla, niin ei
hän vastustanut kuohimistakaan. Puhui vain isälleen, että kutsuttaisiin
eläinlääkäri kuohitsemaan, jotta Pilkka ei tulisi liikoja kärsimään ja
olisi samalla varmuus onnistumisesta.
Siihen tuumaan Mooseksen isä taipuikin ja niinpä eräänä huhtikuun
kauniina päivänä, kun auringon paisteessa lumi kahisten suli ja purot
kohisivat vaarojen notkoissa, eläinlääkäri ilmestyi Honkaniemen

kievariin.
Mooses ei kuitenkaan hirvennyt olla näkemässä Pilkan kuohimista,
vaan meni metsään, istui kuusen juurelle ja käsiään puristellen vaikeroi:
»Voi Pilkka parka! Voi Pilkka parka!»
Kun Mooses arvasi, että nyt se teko on kotona tehty, niin hän palasi
kotiin ja meni suoraa päätä talliin, missä tiesi Pilkan olevan. Mutta kun
Mooses aukaisi tallin oven ja Pilkka näki Mooseksen, pääsi siltä
surullisen haikea hirnahdus ja se alkoi kiekkua, että Mooses tulisi
näkemään sen onnetonta kohtaloa.
Kun Mooses kuuli Pilkan surullisen hirnahduksen ja näki sen hätäisen
kiekkumisen, herahti hänen silmännurkkiinsa kyyneleet ja hän kiirehti
taputtelemaan Pilkan poskia.
Mooses ei ollut koskaan Pilkalle pahaa tehnyt, minkä vuoksi hevonen
antoi Mooseksen hoitaa ja pestä haavoja mielensä mukaan ja
eläinlääkärin neuvoja seuraten. Muutamassa viikossa Pilkan haavat
paranivatkin aivan terveiksi, ja Mooseksen kaikeksi iloksi Pilkka oli
yhtä hilpeä kuin ennenkin, vaikka ei kuitenkaan niin iloisesti itsekseen
hirnunut kuin ennen.
Pilkka oli vasta neljän viikon vanha ruuna, kun kylästä kylään levisi
aivan kulovalkean tavalla tieto, että uusi kenraalikuvernööri tänä
kesänä matkustaa ympäri Suomen. Moni toivoi pääsevänsä sitä
näkemään, mutta Honkaniemen isäntä sanoi huokaisten: »Parempi olisi
kuningas kuulumassa kuin näkymässä, on vanha sananlasku. Kyllä ne
silloin kestikievarien hevosparat tarkenevat.»
-- Pilkkaa ei anneta niitten eteen, kiirehti Mooses sanomaan, kun näki
isänsä niin huolestuneeksi kaikkien kestikievarihevosten puolesta.
-- Pilkasta ei ole puhettakaan, on niissä vetämistä vanhemmillekin
hevosille, sanoi isäntä varmasti.
Se tuntui Mooseksesta hyvältä, mutta mielessään hän kuitenkin toivoi
Osmolla tai Saikalla pääsevänsä kyytiin, ehkäpä ne isot herrat

antaisivat juomarahojakin, jotka isä ehkä antaa hänelle itselleen, kuten
ennenkin on joskus tehnyt.
Eipä ollutkaan aikaa monta päivää, kun jo eräänä toukokuun
aamupäivänä Tepaston nimismies vaahtoisella hevosella ajaa karautti
Honkaniemen kartanolle, missä isäntä sattui olemaan juuri kuin häntä
vastaanottamassa.
Ennenkuin nimismies kärryistäkään laskeutui alas hän jo puoleksi
huutaen ja käskevällä äänellä sanoi: »Kuulkaas isäntä! Läänin
kuvernööri sähkötti minulle tänään, että ylihuomenna tämän kuun
kymmenentenä päivänä kenraalikuvernööri seurueineen matkustaa tätä
kautta ja pitää olla viisi hyvää hevosta varattuna sitä varten. Hän tulee
tämän kuun yhdeksäntenä päivänä Tepaston kirkolle yöksi ja
kymmenentenä matkustaa Jonkereen kirkolle, missä läänin kuvernööri
on häntä vastassa. Lietolan kuvernööri seuraa sitä Tepastoon asti ja
palaa siitä, joten minä tulen kenraalikuvernööriä kuvernöörinviran
puolesta seuraamaan Jonkereelle asti. Minun täytyy kerjetä viedä tämä
sanoma vielä tänään Jonkereelle asti, jotta huomenna tietävät varustaa
tarpeelliset hevoset, ja siis on kiire!» Sen sanottuaan nimismies hyppäsi
kärryistään alas ja mennä hölkkäsi juosten pihan päässä olevaan
vierashuoneeseen kirjoittamaan päiväkirjaan.
Nimismiehen poistuttua isäntä sanoi hieman ärtyisenä Moosekselle:
»Sinä saat mennä kyytiin. Minä valjastan Saikka-ruunan.»
Sen sanottuaan hän kiirein askelin lähti talliin ja mennessään murisi:
»Kaikki touhut tässä kiireimpänä touontekoaikana pitää olla! Nytkin
Saikalla on aamurupeama auringon noususta asti kynnetty, ei ole vielä
apettaan kerinnyt syödä, niin täytyy lähteä Jyskylään juuri kuin
tulipalon sammutukseen.»
Nimismies oli jo kartanolla lähtöön valmiina, kun isäntä talutti Saikkaa
kärryjen eteen ja valjastaessaan yhä mutisi: »Tuo talonpojan kiire se ei
herrojen mielestä paljon maksa, kun kesäntulon takia on toukojen teko
myöhästynyt tänne asti. Nyt vihdoin olisi päästy kylvön tekoon, niin jo
tuo
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 97
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.