Lea; Margareta | Page 5

viimein, kovin hengästyneinä,
vuoren harjanteelle, jossa tuuhean seeterin verhossa katselimme
jumalallista miestä, joka rukoili, kauniina ja kirkastuneena. Milloin

heleässä korkuudessa viipyivät kauvan hänen ihanat silmänsä, ja koko
hänen olentonsa hengitti vakavuutta ja hurskautta, milloin vaivutti hän
taasen katsantonsa alas kohden itäisiä maita ja seisoi salaisesti hymyten
ja niinkuin uneksuen unta pyhää. Ja näkyi siellä Jordanin laakso,
Gileadin vuoret kuin sinertävä savu, ja vuorten välistä Rabat-Ammonin
kaupunki etäällä, mutta tuonnempana vielä, ihan ilman reunalla,
haamotti Arabian hietainen, kellahtava maa. Sinne hän katseli, mutta
katseli kohden kirkasta korkeutta taas, ja hänen silmissänsä leimusi
suloisin tuli, otsa paistoi kuin juhlapäivän puhdas taivas, ja hänen
hivuskierteittensä ympäriltä--niinkuin tuntui meistä kaikista, jotka
tähtäilimme häntä--säteili valo ihmeellinen ja kirkas, antaen aavistusta
pyhien kunniasta ja kirkkaudesta. Tämänkaltaisen näimme olennon
harjulla huimaavan vuoren. Ja kun läksi hän taasen käyskelemään alas,
asui hänen kasvoillansa ijankaikkinen rauha. Niin hän poistui, auringon
vaipuessa Efraimin kukkulain taakse iltaruskon purpuraiseen mereen ja
seeteripuiden peittyessä hämärään. Kaunis, juhlallinen oli tämä näky.
ARAM. Armas Lea, oletpa maalannut sieluni eteen ankaran kuvan
rukoilevasta miehestä.
LEA. Tätä älä unohda sinä, joka hurjasti riehut, kun sydäntäsi kohtaa
täällä vastoinkäyminen.
ARAM. Olithan mun sydämeni korkein kalleus sinä.
LEA. Mutta perintö kalliimpi on sinulla jälellä vielä: kultainen istuin
Jehovan kaikuvassa pylvässalissa, jossa enkelien kanteleet soivat.
Rukoile, Aram, rukoile voimaa sielullesi.
ARAM. Totisesti! oletpa kohottanut masennettua mieltäni, että kerran
vielä tahdon nostaa otsani ylös, vaikka nyt kuvautuukin eteheni elämäni
päivä kuin Kyynelten-laaksossa illan nukkuva paiste. Mutta onhan
kova osani pakoittanut eroamaan sinusta. Siis hyvästi jää. (Ottaa Leaa
kädestä.)
LEA. Voi murheen hetkeä!
ARAM. Ole onnellinen!

LEA. Onnellinen ilman sinua? Ah!
ARAM. Seisothan lujana uskossasi Natsaretin mieheen.
LEA. Haasteletko vakaasta mielestä?
ARAM. En ilkastele suinkaan.
LEA. No, minä ymmärrän sun aatoksesi. Mutta tiedä, me voimme olla
onnettomat ja kuitenkin onnelliset, toivossa onnelliset, vaikka kärsiikin
sydän kuluessa päivän hetken. Onnellinen, onnellinen! vaikka sun
jäähyväis-kätesi tempaiseekin kaiken kukkaismehun elämäni kasvoilta
pois, että kuoleman kalveilla poskilla onneni seisoo, kääntäen silmänsä
nykyisyydestä pois, mutta katsoen ihanaiseen kaukaiseen
tulevaisuuteen. Onnellinen! Silmä toivon riemua täynnä, mä tähtäilen
taivaan reunaa, vaeltaissani halki ohdakkeisen maan.--Hyvästi,
ystäväni!
ARAM. Hyvästi! Minä menen.
LEA. Viivy hetki vielä.
ARAM. Hetken päästä on isäsi tässä.
LEA. Hän viipyy hetken vielä.
ARAM. Joas tässä kiertelee ympäri kuin koira.
LEA. Se on mun kurja tuleva mieheni.
ARAM. Unohdinpa.
LEA. Hyvästi, hyvästi!
ARAM. Niin, ja erotkaamme.
LEA. Suo minun uneksua vielä povellasi lyhykäinen aika, lyhykäinen,
ei kauvemmin kuin kameli henkeänsä vetää. (Vaipuu Aramin rintaan.)
Aram, usko Kristukseen, sillä hän on Israelin Messias. Usko häneen ja

sinä olet onnellinen. Aram! (Äänettömyyttä.--Joas tulee perältä.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.
Entiset. Joas.
JOAS (erikseen). Haa! Mikä saatanallinen näky! (Ääneensä.) Kirous!
(Lea vavahtaa ja poistuu Aramista kiljahtaen.) Iske alas, Sebaotin
tulinen nuoli!
LEA. Joas, kuule minua!
JOAS. Pois, kavala kärme, pois!
ARAM. Siivosti!
JOAS. Siivostiko? Vai niin. Manaatko minua vielä siivosti nielemään
kaikkea tätä, sinä perkele? Ruhjokoon sauvani sun tuomitun pääsi.
(Uhkaa häntä sauvallansa.)
LEA. Joas, Joas!
JOAS. Kuole, ja syökööt sinun korpit!
ARAM. (Ryhtyy häneen ja hillitsee häntä.) Enpä mieli juuri ottaa
vastaan iskuja sun sauvastasi. Hillitse mieltäsi, sinä vääräsäärinen
fariseus!
LEA. Voi meitä, voi!
JOAS. Pois kirotut kyntesi hurskaan Abrahamin lapsen puhtaasta
ruumiista! Hellitä, sä kirottu!
LEA. Aram! Joas! Minä rukoilen teitä. (Sakeus ja Ruben tulevat ja
erottavat riitelijät.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.
Entiset. Sakeus. Ruben.
SAKEUS. Mitä on tämä? Miksi tappelua rauhallisessa huoneessani?
Erotkaat ja tyyntykäät, te kurjat vihan lapset! Noo, hiljaa Joas! Haa!
olisin nyt sama kuin äsken tästä mentyäni, niin viskaamalla teidät
lähettäisin ulos ja vilauksessapa molemmat pyöriskelisitte tuolla
kivisellä tantereella. Mutta nyt--kiitos Herran--nytpä surkuttelen teitä
vihanne vallassa.--Joas, Joas, tukeuta kiukkusi; sillä tuo muotosi,
kalvea ja pedollinen, meitä kauhistaa. Puhallathan, sinä hirmuinen,
niinkuin lohikärme sylkien myrkkyä. Joas!
JOAS. Eikö ... eikö ole minulla syytä? Ah! Tietäkäät, vihani on oikea.
SAKEUS. Poikani, viha ei ole täällä oikea milloinkaan. Mutta kerro,
mitä vääryyttä ja loukkausta olet kärsinyt. Sanokaat, mikä saattoi
matkaan riita-telmeen, ja sanokaat totuus, että tiedän lausua oikean
tuomion.
LEA. Mun hyvä isäni...
JOAS. Sallippas minun, tyttö sinä, lausua totuus ensin. Minäpä tässä
kannustaja olen, minäpä loukattu mies.
SAKEUS. Sano.
JOAS. Mutta tullut on kahdeksannen rukoukseni hetki, ja Jehovalle
olkoon kunnia ylitse kaikkein. (Lankee polvillensa ja rukoilee.) O
Herra Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakopin Jumala, kuule
minua! Varjele minua aina saduseusten saastaisuudesta, siitä
spitalitaudista, joka meitä polttomerkillä merkitsee helvetin varmaksi
saaliiksi ja vaivuttaa meidät viimein alas tuliseen pätsiin! Siitä synnin
loasta minua varjele, sinä kaiken kirkkauden lähde! Ah! kuule minua!
Minä paastoan, niinkuin määrää isäimme laki; minä lakkaamatta sinua
rukoilen ja palvelen. Sentähden kuule minua, tue minua, ja vihdoin,
kun hetki on tullut, saata minua pyhiesi majoihin! Aseta niin; mutta
masenna kavalat sortajani, jotka, niinkuin kiljuvat jalopeurat,

käyskelevät kantapäissäni, tahtoen minua niellä. Mutta korvenna
heidän ruumiinsa ja sielunsa vihasi tulella ijankaikkisessa pimeydessä!
Kuule minua, Herra, Herra, kuule minua isäimme voimallinen Jumala!
Amen. (Nousee ylös.)
SAKEUS. Mutta mitä on sinulla valittamista?
JOAS. Minä kysyn teiltä: oletteko koskaan luvanneet tytärtänne
Joakselle avioksi?
SAKEUS. Sen olen tehnyt ja sanassani pysyn