Lea; Margareta | Page 2

solmu.
SAKEUS. Jonka avaa isän valta.
JOAS. Hänen sydämmensä on minua kohtaan kylmä, mutta Aramille
aivan hempeä.
SAKEUS. Vaan sinä hänet saat, mutta Aram saakoon sauvastani, jos
kerran vielä hän uskaltaisi astua minun huoneeseni. Monta on minulla

syytä hyljätä tämä mies. Katso, hän on saduseus, vaikka alhaista säätyä,
ja siis enemmän vielä inhoittava kuin itse saduseusten päämies. Hän on
puoleksi Kreikkalainen, lukee yhtä kevytmielisesti Moseksen lakia kuin
pakanain saastaisia kirjoituksia. Tutkistella muukalaisten eksyttäviä
kirjoja: rangaistuksen alainen teko!
JOAS. Kivitystä ansaitseva, kivitystä.
SAKEUS. Ja mikä on hän vielä? Köyhä rotta. Ja se on pykälistä pahin.
Antaisinko siis tyttäreni hänelle? En, niin kauvan kuin elää Israelin
Jumala!
JOAS. Minä kiitän teitä. Mutta olkoon asia lujasti vahvistettu,
vierasmiesten kuullen.
SAKEUS. Se tapahtukoon, kun tyttäreni tulee.
JOAS. Missä viipyy hän? Ehkä tuon kirotun saduseuksen luona taas,
hänen viekkaan äitinsä puheilla.
SAKEUS. Erehdytpä. Nyt on hän luvallani pois, mutta kadunpa toki,
että päästin hänen. Jo eilen läksi hän erään ystävänsä seurassa
katsomaan tuota profeettaa, näkemään hänen ihmeitänsä, joista
kerrotaan loppumatta. Kimahtihan--ja sen mahdat tietää--eilen
kaupungissamme suuri huuto ja maine tuosta eriskummallisesta
miehestä, tuosta Natsarenuksesta, jota kutsutaan profeetaksi, vieläpä
Messiaaksikin.
JOAS. Kaikki hulluutta! Tutkistele kirjoja; niistä olet löytävä
järkähtämättömän todistuksen, ettei tule profeettaa Natsaretin
kaupungista, saatikka Messias, Israelin luvattu ylkä, Davidin huoneen
herra.
SAKEUS. Minä sanon: niin kertoilee kansa.
JOAS. Tämä kansa, tämä viheliäinen joukko, joka ei tunne lakia eikä
profeettoja, olkoon kirottu! Kirottu olkoon tomppelikas roistokansa! Ah,
että laskitte neidon siihen petolliseen virtaan.

SAKEUS. Toivon kuitenkin...
JOAS. Vaiti! Seitsemännen rukouksen hetki on tullut. (Laskee
polvillensa ja rukoilee.) Minä nostan käteni ylös korkeuteen ja kiitän
sinua, Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakopin Jumala ja meidän
isäimme Jumala! Minä kiitän sinua, etten ole ryöväri, en varas enkä
valehtelija, etten istu siellä, missä pilkkaajat istuvat, vaan käyskelen
kaukana jumalattomain retkiltä. Katso, minä olen kuin istutettu
viikunapuu juoksevan virran reunalla, joka aina on kantava hedelmänsä
oikeaan aikaan ja jonka lehdet eivät lakastu. Kaksi kertaa viikossa minä
paastoan, kerran viikossa lahjoitan uhriarkkuhun äyrin, ja aina Sinua
sapattina ylistän, veisaten temppelin pyhässä savussa. Herra, ken
palvelee sinua hartaammin Benjamin maassa, ja ken on siis enemmän
ansaitseva, että hänen hyvin kävis, niin istuessa kuin astuessa, niin
maatessa kuin valvoessa? Herra, suojele Joasta aina, mutta syökse
hänen vihamiehensä helvetin tuleen! Kuule rukoukseni, isäimme
Jumala, sotajoukkojen ruhtinas, Herra Sebaot!
(Nousee ylös. Tämän kuluessa on Sakeus korjannut lippaansa ja tehnyt
yhtä ja toista siivoamista huoneessansa.--Lea tulee.)

NELJÄS KOHTAUS.
Entiset. Lea.
SAKEUS. Tyttäreni, sinä olet viipynyt kauvemmin, kuin lupani
myönsi.
LEA. Ah, isäni! lentäen kuluu aika, kun sydämmemme askartelee
taivaan ihmetöissä.
SAKEUS. Sielusi on tulessa ja liekissä, luulen minä.
LEA. Oi, pyhälle tuntuu ilma, jota hengitän, pyhälle tuuli
viikuna-tarhassamme!
SAKEUS. Joko hulluttelet sinäkin?

JOAS. Mitä sanoin minä? Haa, villitys on saanut vallan!
LEA. Joas, ole lausumatta niin, ja sinä, mun isäni armias. (Halailee
isäänsä.) Isä, minä olen usein ollut tottelematon lapsi; mutta anna
minulle anteeksi, taivaan rakkauden nimessä, anna minulle anteeksi
kaikki. Tästälähin lupaan olla kuuliainen Leasi aina.
SAKEUS. Mun tyttäreni, hyvä lapsihan olet ollut aina, paitsi yhdessä
kohdassa, mutta siinäpä tuiki itsepintainen ja vastahakoinen. Sinä
ymmärrät?
LEA. Minä ymmärrän; tämä viittaa Joakseen, mun ylkääni.
JOAS (erikseen). »Ylkääni!» Sen sanan kuulen hänen suustansa
ensimäisen kerran. Hänen mielensä on muuttunut.
LEA. (Ottaa Joasta kädestä.) Joas, aivan penseä on poveni ollut sua
kohtaan, sen tunnustan; mutta minä tahdon rukoilla itselleni taivaalta
rakkautta, ja rakkauden hengen lapsena sua kerran vaimonasi palvelen
ja kunnioitan. Aram, nytpä unohdan sinun ja liityn Joaksen kohtaloon;
sillä niin on isäni tahto. Jos toisin tekisin, niin saattaisipa kenties murhe
hautaan hänet, joka on mun siittänyt ja niin hellästi kasvattanut,
hänenpä kenties kuolettaisin, ennenkuin aikansa on tullut, ja minua
kohtaisi korkeuden rangaistus. Mutta jos täytän hänen tahtonsa,
rakentaen rauhaa, niin asettuvat hyvät enkelit huoneeseni ja viimein
kantavat mun sieluni Abrahamin helmaan. Rauhaa, sovintoa tahdon
tehdä, niin käskee Natsarenuksen oppi, tuon Jumalan lähettämän
miehen oppi. (Ojentaa Joakselle toisen kätensä.) Joas, katso
morsiantas!
SAKEUS. Tämä on somasti tehty, mun lapseni, oikein soreasti! Joas,
oletpa nyt kihlattu mies; hän tarjoo sinulle kätensä ja sydämensä.
JOAS. Ole tervehditty, soma neito!
SAKEUS. Eikö ole hän oivallinen lapsi?
JOAS. (Syleilee Lean päätä.) Eihän sitä voi kieltää. (Erikseen.) Täytyy

takoa, täytyy takoa, niin kauvan kuin on rauta lämmin, takoa ja peitellä
vielä, millä silmällä katselen sun hulluuttasi. Mutta kas, kun kerran olet
vaimoni, laillinen aviopuolisoni, niin kyllä sun opetan juoksemaan
narrin retkillä ja kuulemaan tyhmän Galilealaisen kirottua oppia. Toki
nyt käskee viisaus, että hallitsen mieltäni vielä ajan tuonnemma, vaikka
paisuukin sappi. Mutta tuleepa tästä vielä luku laulun perästä, tulee.
SAKEUS. Rukoilitko taas? Vaan sano: ah! eikö ole hän oivallinen
lapsi!
JOAS. Ei voi kieltää.
SAKEUS. Natsarenus on siis vaikuttanut hyvää eikä pahaa.
JOAS (purren hammasta). Hmm, hmm! (Lea kääntyy isänsä puoleen.)
LEA. Mun kallis isäni! hyvin tekee hän kaikki, tämä mies. Sairaat hän
parantaa, syntisille saarnaa hän armoa ja orjille ijäistä vapautta. Oi!
olenhan nähnyt hänen ihmeellisen voimansa, sen näin kun talutettiin
hänen eteensä mies, joka mykkä