Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast

Tuomas piispa; Maunu Tavast,
by Eino Leino

Project Gutenberg's Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast, by Eino
Leino This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast
Author: Eino Leino
Release Date: December 24, 2004 [EBook #14439]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LALLI;
TUOMAS PIISPA; MAUNU TAVAST ***

Produced by Tapio Riikonen

LALLI; TUOMAS PIISPA; MAUNU TAVAST
Kirj.
Eino Leino

1907, 1908 ja 1909.

SISÄLLYS:
LALLI. 4-näytöksinen.
TUOMAS PIISPA. 4-näytöksinen legenda.
MAUNU TAVAST. 4-näytöksinen legenda.

LALLI
4-näytöksinen
(Naamioita II, 1907)

HENKILÖT:
HENRIK PYHÄ, Suomen apostoli. LALLI, talonpoika. KERTTU,
hänen vaimonsa. SINIKKA, hänen tyttärensä. INKO, metsänkävijä.
TUURA, kylänvanhin.
Paikka: Lallin tupa. Aika: 1158 j.Kr.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Talvi-ilta. Päre palaa pihdissä, tuli takassa. Lalli oikealla pitkän pöydän
päässä tahkoaa kirvestä. Kerttu karsinanpuolella vääntää värttinätä.
Vaitiolo.
KERTTU: Lalli!
LALLI ei vastaa.

KERTTU (kovemmin): Tahtoisin kanssasi puhua, Lalli.
LALLI (kärsimättömästi): Puhu, puhu!
KERTTU (sysää värttinänsä syrjään, nousee, kävelee poikki näyttämön
ja istuu rahille pöydän toiselle puolen; painokkaasti): Tyttärestämme
haastaa halaisin.
LALLI: Mitä hänestä?
KERTTU: Hän viipyy kauan ulkona.
LALLI: Kah, metsä on mieluisa hänelle.
(Vaitiolo.)
KERTTU: Minne luulet hänen menneen?
LALLI: Kuulit, kun sanoi: läksi hiihtelemään kuutamoisessa yössä.
KERTTU: Katsomaan jänislankojaan?
LALLI: Lie mennyt rihmojaan kokemaan.
(Lyhyt vaitiolo.)
KERTTU (painokkaasti): Paras olisi kenties, että itse kokisit rihmasi,
Lalli.
LALLI: Sinikka tekee sen niin mielellään.
KERTTU: Sen kyllä uskon. Mutta oletko tuuminut tuota, miksi hänestä
nyt äkkiä on tullut niin innokas metsänkävijä?
LALLI: Kah, ihana on kulkea illan kuutamolla.
KERTTU: Luulet hänen erässä kulkevan? Kun ei itse sattuisi satimeen!
LALLI (hymyillen hiljaa): Isänsä tytär on Sinikka. Pitää herkät hiiren

korvat. Välttää erämiesten ansapuut.
KERTTU: Ansat kiertää, erämiestä ei kierrä.
LALLI (katsoo häneen): Tiedätkö jotakin?
KERTTU: Tiedänpä, mitä tiedän. Kaksi varjoa vierekkäin
kuutamoisilla hangilla hiihtelee.
LALLI (hymähtäen): Hiihtää tyttö kilpaa kuvajaisensa kanssa.
KERTTU: Inko metsämies on hänen kerallaan. Toistaan huhuilevat he
salojen siimeksessä.
LALLI: Inko?--(Hymähtäen.) Hyvä, kun huhuilevat.
KERTTU: Niin sanot sinä.
LALLI: Mitäpä itse virkat?
KERTTU: Inko? Mikä on Inko? Köyhä metsänkävijä, ilman peltoa,
ilman niittua, vailla edes vakinaista elosijaa maailmassa. Hänellekö
tyttären työntäisimme?
LALLI (piloillaan): Maasta ei kelpaa, taivaasta ei anneta.
KERTTU (arvokkaasti): Turun rikkaimmat kaupit Sinikan oikeat
kosijat ovat.
LALLI (kuten edellä): Mutta kun ne eivät tule.
KERTTU (alakuloisesti): Eivät.--(Lyhyt vaitiolo.) Eiväthän ne tule, kun
sinä et liiku missään. Kävisit kerran edes Kokemäellä tyttöinesi.
LALLI: Käythän sinä.
KERTTU: Ei se ole saman veroista.--(Huokaa.) Mistäpä ne kosijatkaan
meidät täältä korven keskeltä löytäisivät!

LALLI (huoaten piloillaan): Siinäpä se.
KERTTU: Siksi pitäisi sinun toki vähän liikkua oman talosi takamaita
ulompana. Elät kuin karhu pesässäsi.
LALLI: Kun on pesä, näetkös.
KERTTU: Onhan toisillakin, mutta käyvät ne sentään markkinoilla ja
muualla.
LALLI (vakavasti): Näiden neljän seinän sisällä on minun maailmani.
KERTTU: Maailmasi on käynyt ahtaaksi, Lalli.
LALLI (hymähtäen): Taikka kenties minä leveämmäksi.
(Vaitiolo.)
KERTTU: Sinä olet käynyt niin harvapuheiseksi viime aikoina.
LALLI: Häh?
KERTTU: Ja niin synkkämieliseksi. Tuskinhan enää päiväkausiin
suutasi aukaiset.
LALLI: En ole ennenkään ollut mikään kielenpieksäjä luonnoltani.
KERTTU: Et. Mutta nyt näytät aivan mykistyneen.
LALLI: Soitat sinä suuta minunkin sijastani.
KERTTU: Lienenkö liiaksi suupaltti minäkään!--(Vaitiolo.) Kolkkona
käyt sinä kotona, synkkänä korvessa...
LALLI (jyrkästi): Entä sitten? Eivätkö ole omat askeleeni?
KERTTU: Ka, ka...
LALLI: Milloin loppuu lappamisesi?

KERTTU (loukkaantuneena): Saatan kaiketi minä sen lopettaa.--
(Vaitiolo.) Mutta Sinikankin vuoksi, ajattelin...
LALLI: Mikä hätä hänellä on?
KERTTU: Ei hätä, eipä mikään. Mutta on minusta paha nähdä, miten
hän pelkää ja kammoaa sinua.
LALLI: Sinikka?
KERTTU: Niin. Kohta hän ei tohdi liikahtaa edes sinun läsnäollessasi.
LALLI (kiivaasti): Se ei ole totta!
KERTTU: Mitäs minulle äyskit!--Milloin lienet viimeksi häntä
puhutellut?
LALLI ei vastaa.
KERTTU: Siinä näet itse. Niin vähän sinä välität hänestä,--Ja nyt
tahdot sinä naittaa hänet miehelle, joka...
LALLI: Sen asian Sinikka itse päättäköön.
KERTTU: Ja minä sanon, että vaikka hänet hukka perisi...
LALLI: Ei sovi sutta sisälle manata.
KERTTU: ... niin Inko häntä ei ikinä saa!
LALLI: St! Taitaa tulla tyttö!
SINIKKA tulee arkana, posket pakkasesta punertavina, katsoen
kummallekin kupeelleen; riisuu lakkinsa ja kintaansa, puhaltaa
sormiinsa, vilkaisee isäänsä, taas äitiinsä ja pujahtaa sitten nopeasti
värttinänsä ääreen karsinanpuolelle.
(Vaitiolo.)

KERTTU: No, oliko käynyt rihmaan?
SINIKKA (säpsähtäen): Rihmat?--(Hämillään.) Äiti, minä aivan
unohdin ne.
KERTTU: Eipähän se liene ensi kertaa tapahtunut.
SINIKKA: Ilta oli niin ihana...
KERTTU: ... ja veri niin vetävä!
SINIKKA vaikenee ja painaa päänsä alas.
KERTTU: Kovinpa poskesi palavatkin. Lienet lujastikin hiihtänyt?
SINIKKA (hiljaa): Hiihdin.
KERTTU: Kilpaa kuvajaisesi kanssa?
SINIKKA: Kuva----?
KERTTU: Niin sitä isäsi arvelikin tässä.
SINIKKA katsoo säpsähtäen isäänsä ja vaikenee.
KERTTU: Siitä taitavat silmäsikin sädehtiä?
SINIKKA (viattomasti): Niin, äiti, kuudan paistoi niin kauniisti...
KERTTU: ... ja varjo hiihti niin kovasti!
SINIKKA: Varjoko? (Hämmentyen.) Niin, se--hiihti!
KERTTU: Ja sai kiinni sinut?
SINIKKA: Saiko?
KERTTU: Ja kääppäsi kättä