Katajainen kansani | Page 3

lemuavat luottamusta parempiin päiviin.
Sentähden ne kylmänkään kiven päälle heitettyinä eivät palellu, eivät
kuihdu eivätkä lumeen peity. Sentähden käyvät ne yöllä uutta umppua
tekemään ja taas aamulla aukenemaan.
Uusi päivä tapaa uudet kukkaset patsaan juurella, ja kuitenkin ne ovat
aina samat. Ne ovat kuin se pyhä tuli temppelin alttarilla ennen
muinoin, joka ei saanut koskaan sammua, ettei suuri onnettomuus
isänmaata kohtaisi. Se palaa siinä milloin punaisena, milloin sinisenä,
milloin keltaisena liekkinä, ja koko kansan tyttäret sitä hoitavat ja
papittarina sen vaiheella vartiota pitävät. Jos se sammuisi, silloin
uhkaisi onnettomuus maata, sillä se olisi merkki siitä, että toivo on
sydämistä kadonnut.
Sentähden älköön sallittako tämän kukkien liekin koskaan sammua.
Loistakoot ne siinä päivästä päivään ja vuodesta vuoteen tuoksukoot,
kunnes kaikki on taas, niinkuin oli ennen. Muistuttakoot ne siitä, mitä
meillä oli ja mitä meiltä otettiin.
Ja sentähden kantakaamme sinne kevään ensi vuokko ja syksyn
viimeinen kanerva ja tuokaamme sinne kesäisten lehtojemme
tuoreimmat tuomet ja niittyjemme hempeys ja luhtaisten rantojemme
lempi. Ja talvet pitkät hoitakaamme majan matalimmankin ikkunassa
kukkaa--keisarivainaan.
Älköönkä kukaan kotoaan matkalle lähtiessään unohtako ottaa käteensä

kukkaskimppua, älköönkä sitä perille tultuaan jättäkö patsaan juureen
heittämättä...
Että toivomme aina yhtä vihreänä pysyisi, ettei menneiden muisto
koskaan mielestämme murenisi, eikä luottamus parempiin päiviin
lemuamasta lakkaisi.
1899.

LAULAEN.
Laulaen keväällä lintuset pesäänsä laittoivat, viserrellen kortensa
uuteen asuntoonsa kantoivat. Helisivät lehdot, ja työn riemua raikuivat
rannat.
Kulkija kuuli soittoa ilmasta ja luuli lintujen huolettomina oksalta
oksalle hyppivän.
Ja kuitenkin oli se heidän työaikansa kiireisin, eikä huoli huomisesta
sallinut heidän suven lyhyttä yötäkään levähtää.
Kun pesä oli valmis, vaikeni lintujen laulu, ja äänetönnä onnestaan
hauteli emo lämpimin rinnoin ilojensa hedelmiä, ja toverinsa kattoi
hänelle lempensä osoitteeksi kukkuran pöydän. Ja heidän onnensa oli
niin suuri, ettei ollut sävelin soitettavissa.
Mutta pesä särkyi, ja maahan putosivat hentoiset munat ja kivihin
murskautuivat. Mutta ei istunut emo oksalle itkemään eikä vaurioitansa
valittamaan. Uutta pesää hän kohta laittamaan lensi, ja entisen
työvirren tovereineen viritti. Viritti virren ja soitti sävelen niin syvän ja
sulavan, että ihmetellen kuuntelivat sitä ilmojen asukkaat ja ihastuen
riensivät kilvan apuansa antamaan ja särjetyn pesän sijalle kortensa
kantamaan. Vaikka jo syyskesän tulleen tiesit, niin keväisessä lehdossa
taas kulkevasi luulit.
Eikä lakannut laulu, eikä sortunut soitto, ennenkuin oli uusi asunto
valmis ja emo taas siinä lämpimin rinnoin ilojensa hedelmiä hautoi.
* * * * *
Laululla sinut, Suomeni, horroksistasi herätettiin, suuret runoniekat
soittivat kanneltansa kansani korvaan, ja esi-isien vanhat virret unen
silmistäsi ajoivat.
Ja kansan nuoriso kulki kylästä toiseen niitä toistellen. Luulit heidän
huvikseen huhuavan, ja he vain kiviä kantoivat yhteisen pesämme
perustukseksi ja almuja anoivat isänmaan alttarille.
Seinät nousi, katto kohosi, ja pian liehui valistuksen lippu tuhansien

kotien harjoilla.
Särkyi Suomelta pesänsä ... puhkesi pohja...
Eikä ennen särkyä ehtinyt, kun jo taas raikuu kunnailta rakentajien
laulu...
Näen suoriutuvan siivilleen Suomeni laulajain parven, näen neitosten ja
valkolakkisten nuorukaisten nousevan ja salojen keskeen kiirehtivän.
Laulu soi suurissa saleissa, ja kaiku vastaa majan matalimmankin
ovelta.
Laulaen usmat erämaista ajamme ... laulaen salot taas toivojemme
sinehen puemme.
Laulaen roudan rinnoistamme sulatamme, laulaen rauniokivet rahaksi
leimaamme...
Laulaen, Suomi, sun särkyneen pesäsi korjaamme...
1899.

MITEN LUMEN VALTA VOITETTIIN.
Sisämaassa maaliskuulla 1899.
Ei muisteta täällä aikoihin olleen niin paljon lunta ja niin korkeita
kinoksia kuin tänä talvena. Se sama lumimyrsky, joka tämän kuun 18
p:nä katkaisi paluumatkan suurelta Suomen lähetystöltä, on riehunut
täälläkin maan sydämessä vielä hurjemmalla raivolla ja vielä
suuremmalla voimalla kuin Etelä-Suomessa. Kaupungit ja kylät
näyttävät siperialaisilta jurttakyliltä, joista savu nousee katoilta kuin
lumimättäiden keskestä. Pikkumökit ovat niin ummen peitossa, että on
täytynyt ruveta kaivamaan tunneleita ovien ja ikkunoiden eteen. Kujat
ja solat ovat lunta niin kukkuranaan, että aidanseipäitä tuskin näkyy.
Jäillä on tie kuin korkea harju. Jokainen vastaantulija on epäluuloa
herättävä vihollinen, joka uhkaa kaataa kumoon reet ja hevoset.
Näyttää siltä kuin tämä lumijättiläinen olisi yhdellä ryntäyksellä
tahtonut lyödä alleen koko maan, pysähdyttää kaiken liikkeen ja sitten
hiljaa ja varovasti haudata ja tukehuttaa kaiken elämän ja lopuksi
kevättulvain tullen yht'äkkiä riipaista mukanaan mereen
vangitsemanaan saaliina pellot, niityt, myllyt, tehtaat...
Näyttää siltä kuin olisi se ollut talvenhaltijan totinen aikomus ja
niinkuin se siinä aikomuksessa alussa olisi onnistunutkin...
Sillä kaikista kertomuksista päättäen valtasi kauhu kansan, vaikka
näillä seuduilla kyllä vanhastaan on pahoihinkin pyryihin totuttu. Ei

osattu mihinkään liikkua, ei päästy naapuriinkaan, ei tiedetty, elettiinkö
siellä vai oliko tuiskuun tukehduttu--ajateltiin vain säälillä ja pelolla ja
vavistuksella matkalla olevia, joiden kohtalosta ei mitään tietty. Oltiin
kuin piiritetyssä talossa, jonne vainolainen on tiet sulkenut ja jota se
metsän rannasta väijyy.
Vähitellen alettiin kuitenkin tointua ja tuumailla, mitä olisi tehtävä.
Lyhyt hetki ajateltiin sitä ja luotettiin siihen, että kai viranomaiset
pitävät huolta siitä, että ainakin valtatiet tulevat kuljettavaan kuntoon.
Niidenhän on asia katsoa, että ne, jotka ovat ottaneet teiden aukipidon
urakalle, tekevät velvollisuutensa. Siellä täällä ovat lumireet olleetkin
liikkeessä, mutta liukuneet kovien kinosten yli niihin juuri ollenkaan
uppoamatta, jättäen pehmeämmillä paikoilla vain pieniä töyräitä kuin
heikkoja vastalauseita lumen valtaa vastaan. Lapioihin, jotka ovat
tehoisat aseet suurten tuiskujen jälkeen ja