Jumalainen näytelmä I-III | Page 2

Dante
kateus sen irti päästi.
Siks katson ynnä uskon parhaaksesi,
mua että seuraat; oppaas olla
tahdon
ja johtaa sinut paikkaan ikuisehen,

ja jossa kuulet epätoivon huudot,
näät henkein muinaisien
kärsimykset,
todistavaiset toista kuolemata.
Näet nekin, jotka tyytyväiset ovat
tulessa, koska heill' on toivo päästä

ees kerran asuntoihin autuaitten.
Mut noihin jos sa nousta tahdot sitten,
mua arvokkaampi sinut sielu
kohtaa,
min huomaan jätän sun, kun itse eroon.
Näät Keisari, tuon korkeuden Herra,
ei salli, koska kapinalla koetin,

lakinsa väistää, mun sua sinne johtaa.
On hänen kaupunkinsa kaikkialla
ja kaikkialla vallitsee hän; suuri

ah, autuus, tulla valituksi sinne!»
Ma hälle: »Kautta Jumalan sen, jota
et tuntenut, sua Runoniekka,
pyydän,
pahaa ja pahempaa mun välttääkseni,
mun että johdat paikkaan, josta puhuit,
ja näytät mulle pyhän Pietron
portin
ja kurjat, joiden kärsinnästä kerrot.»
Hän lähti, hänen jäljessänsä minä.
Toinen laulu
Jo päivä painui, hämy illan lankes,
vapautti vaivoistansa luodut
kaikki,
maan päällä jotka asuvat ja ovat.
Ma yksin valmistauduin kestämähän
niin sotaa tien kuin säälin; nyt
on muisti
mik' erhettyne ei, sen kuvaileva.
Mua Musat auttakaa ja ylväs henki!
Oi, Muisti, joka kirjoitat, min
näin ma,
on aika aateluutes ilmoittua!
Näin aloin: »Runoniekka, oppahani,
mun katso kuntoani, liekö luja,

sa ennen kuin mun johdat yöhön jylhään.

Sa sanot, että Silviuksen isä,[9]
näyssä ei, vaan vielä täysin aistein

vaelsi valtakuntaan ijäisehen.
Jos Herra, vastustaja kaiken pahan,
hänt' auttoi, muistain, mitä
mahtavata
hänestä johtuis, keitä, kuinka suurta,
niin myöntää järkeni sen oikeaksi:
isäksi Rooman, Rooman vallan oli

valittu hänet Tulitaivahassa.
Ne molemmat, mun totta haastaakseni,
pyhäksi paikaks säättiin sille,
joka
suurimman Pietarin on jälkeläinen.
Retkellä tällä, mistä kiität häntä,
hän tuta sai ne seikat, joissa piili

syy hänen voittonsa ja paavinviitan.
Myös saapui sinne Vas electionis[10]
tukea noutamahan uskoon
siihen,
mi juur' on alku pelastuksen polun.
Mut ma miks sinne käyn? ja ken sen sallii?
Aineias en, en Paavali lie,
heihin
en itse itseäin, ei muutkaan vertaa.
Siks jos ma tuolle taipaleelle myönnyn,
ma pelkään, että on se taival
turha;
sa viisas, enemp' ymmärrät kuin puhun.»
Ja niinkuin se, mi tahdo ei, jot' tahtoi,
ja tuumain uutten vuoksi
mieltään muuttaa,
niin että jättää koko alkamisen;
ma niin tein rantamalla synkeällä,
näät harkiten ma aikomuksen jätin,

johonka ensin olin ollut nopsa.
»Sanasi oikein tajunnut jos olen»,
minulle vastasi tuon Suuren varjo,

»povessas pelkuruus nyt vallitsevi,
tuo, joka usein ihmisen niin iskee,
ett' aikeen jalon jättää hän kuin
eläin,
kun silmät oikein eivät nää yön tullen.

Täst' että pääsisit sa pelvostasi,
siis kerron, miksi saavuin, minkä
kuulin,
kun ensi kerran sua surkuttelin.
Ma epäröitsevien joukoss' olin,
mua Nainen[11] kutsui autuas ja
kaunis,
niin että pyysin häntä kestämähän.
Kuin silmät sen ei aamutähti loista,
solisi sorja, enkel-kirkas kieli

näin mulle suloisesti, hiljaa haastain:
'Oi sielu seijas sa mantovalainen,
min maine vielä maailmassa soipi

ja soipa on maailmanloppuun saakka,
mun ystäväni, vaan ei onnen, harhaa
nyt astuessaan vuorta autiota,

niin ett' on pelko hänet käännyttänyt;
ja pelkään, että niin on erheen vanki,
mikäli kuullut olen taivahassa,

ett' apuun lähtenyt lien liian myöhään.
Nyt mene, käytä sanaas ynnä muuta,
mi olla saattaa pelastukseksensa,

hänt' auta niin, ma että lohduttaudun.
Beatrice on se, joka käskee sua;
ma tulen sieltä, jonne jälleen halaan:

lähetti Lempi näin mun haastamahan.
Kun eessä Herrani taas seison, hälle
nimeäs usein mainin ylistäen.'

Hän vaikeni, ja sitten aloin minä:
'O nainen siveä, min kautta yksin
inehmon heimo kohoo kaiken yli

tarhoissa taivaan pieni-piirisimmän.
Niin mua miellyttää sun määräykses,
ett' tehty jos jo ois, ois myöhää
mulle;
enempi ei sun tarvis haastaa. Mutta
syy mulle virka, minkä vuoks et säiky
sa alas tulla tähän keskuksehen

paikasta, jonka laajuuteen jo halaat?'

'Kun tiedustaa noin tarkoin tahdot tuota',
hän lausui, 'kerron lyhyesti
sulle,
ma miks en pelkää alas tulla tänne.
Ne seikat yksin ovat peljättävät,
joill' onpi valta vahingoittaa toista;

muut seikat eivät, niit' ei säikkymistä.
Jumala tehnyt, hälle kiitos, minut[12]
niin on, mua ettei koske
kurjuutenne,
ei yllä minuun tuli tuskan tämän.
Taivaassa Neitsyt sulo on, mi säälii
niin retkes vaivaa, johon käsken
sua,
hän että lientää kovaa tuomiota.
Lucian puolehen hän kääntyi, pyysi:
'Nyt uskollises tarvitseepi sua,

ma hänet suljen sinun suosioosi.'
Lucia, vihollinen kaiken julman,
nous, saapui paikkaan, missä istuin
minä
yhdessä Rakelin, tuon vanhan, kanssa.
Hän näin: 'Beatrice, tosi kiitos Luojan,
miks auta häntä et, mi niin sua
lempi,
hän että jätti rahvaan raa'at laumat.
Sa etkö kuule vaikerrusta kurjan?
Nää etkö, kuin hän kera kuolon
sotii
joella,[13] jost' ei kehumista meren?'
Niin nopsa kukaan vuoks ei hyödyn maisen
tai vuoksi vaurion, mi
häntä uhkaa,
kuin minä, kuultuani moiset sanat.
Sijaltain autuaalta tänne astuin,
puheesi voimaan luottaen, mi sulle

ja kuulijoillesi on kunniaksi.'
Noin mulle haasteli Beatrice, nosti
silmänsä kirkkahat ja kyyneltyvät;

se entistäin mun teki nopsemmaksi.
Ja tulin luoksesi, niinkuin hän tahtoi,
pedolta pelastin sun tuolta, joka

ties sulki kaunihille kukkulalle.

Siis mikä nyt? Miks, miksi viivyttelet?
Niin suuri miks on mieles
arkuus? Miksi
ei sulia uljuutta, ei rohkeutta,
kun kolme Naista armon-autuasta
sinua huoltaa kartanoissa Taivaan

ja puheeni niin paljon hyvää lupaa.»
Kuin kukat, sulkeuneet ja kumartuneet
yökylmän alla, paistaessa
päivän
taas kaikki aukee, kohoo korressansa
niin kävi kuntoni nyt uupunehen,
ja sydämeeni uljuus moinen syöksyi,

ma että aloin vapahalla miellä:
»Ah, armiasta, joka auttoi mua,
ja sinä, ystävä, mi kuulit heti

totuutta sanain sulle lausuttujen!
Mun sydämessäin halun moisen matkaan
sa olet puheellasi
synnyttänyt,
ma että ensi aikeeseeni palaan.
Siis yks nyt olkoon tahto kumpaisenkin,
sa saattaja, sa Mestari, sa
herra!»
Näin lausuin. Läksi hän; ja astumahan
tiet' aloin vaikeaa ja vaarallista.
Kolmas laulu
_Ma johdan kaupunkikin kärsimyksen,
ma johdan tuskaan
iankaikkisehen,
ma johdan kadotetun kansan joukkoon_.
_Oikeutta tahtoi ylväs Tekijäni:
loi
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 117
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.