Enoni | Page 2

palvellut Condéta ja taistellut Quiberonin luona, olisi pit?nyt sit? mit? mustimpana kavaluutena. Vaan h?nen kuoltuaan ei minua mik??n est?nyt l?htem?st? maahani, jossa olin syntynyt, ja haluni oli sit? polttavampi, kun Eugenie -- joka nyt on ollut kolmenkymmenen vuoden ajan vaimonani -- oli t?ydellisesti samaa mielt? kuin min?. H?nen vanhempansa olivat Choiseulsuvun sivuhaarasta, ja heid?n ennakkoluulonsa olivat viel? ankarammat kuin minun is?ni. He eiv?t voineet aavistaakaan, mit? liikkui heid?n lastensa mieless?. Monet kerrat, kun he salissa surivat Ranskan voittoja, me puutarhassa hypimme ja tanssimme iloissamme. Alastoman tiilirakennuksen kulmassa oli pieni akkuna aivan laakeripensaitten peitossa, ja siell? me tavallisesti tapausimme illoin, ja me olimme kahta vertaa rakastuneempia, kun me olimme niin kovin erillaisia kuin ymp?rist?mme. Min? kerroin h?nelle kunnianhimoiset aikeeni, ja h?n kiihotti minua innostuksellaan. Ja niin oli kaikki valmiina kun aika tuli.
Vaan viel? oli muitakin syit? l?ht??ni kuin is?ni, kuolema ja t?m? enoni kirje. Min? en voinut en?? olla Ashford'issa. Minun t?ytyy tunnustaa, ett? englantilaiset olivat hyvin jalomielisi? is?nti? ranskalaisille maanpakolaisille. Jok'ainoa meist? vei yst?v?llisi? muistoja maasta ja kansasta. Vaan joka maassa on vallattomia ja suupalttoja, ja hiljaisessa ja uneliaassa Ashford'issakin oli niit? meille kiusaksi asti. Oli muuan nuori herra, Farley nimelt??n, joka oli kaupungissa tunnettu tappelijaksi ja riitapukariksi. Aina kun h?n jonkun meist? tapasi, oli h?nell? solvaava sana, ei ainoastaan nykyisest? Ranskan hallituksesta, vaan itse ranskalaisistakin. Meid?n sen vuoksi t?ytyi usein olla kuuroja h?nen seurassaan, vaan lopultakin h?nen k?yt?ksens? alkoi olla niin siet?m?t?nt?, jotta p??tin h?nelle antaa pienen ojennuksen. Er??n? iltana oli meit? suuri joukko Vihre?in mets?st?j?in kahvilassa, ja h?n, jo muutenkin ilke?sisunen, vaan lis?ksi humalassa, syyti h?v?istyksi? Ranskaa vasten, ja lakkaamatta h?n silm?puolella katseli minua, ett? mink? vaikutuksen se tekee minuun.
"Herra de Laval", huuti h?n ja l?i r?yhke?sti minua olkap??lle, "t?ss? malja juodaksenne! Se on Nelsonin k?sivarren kunniaksi, joka kukistaa Ranskan".
H?n seisoi ja katseli minua, juonko maljan.
"Hyv? herra", sanoin, "min? juon esitt?m?nne maljan, jos te vuorostanne juotte minun esitt?m?ni".
"Olkoon menneeksi!" sanoi h?n ja me joimme.
"No, monsieur, esitt?k??h?n nyt maljanne", sanoi h?n.
"T?ytt?k??h?n lasinne", sanoin.
"Nyt se on t?ynn?".
"No hyv?, me juomme sen kanuunanluodin maljan, joka sieppasi sen k?sivarren!"
Samassa silm?nr?p?yksess? lensi kasvoilleni lasillinen portviini?, ja tunnin kuluessa oli toimeen pantu kaksintaistelu. Min? ammuin h?nen olkap??ns? l?pi, ja samana iltana kun tulin pienen akkunan luo riipi Eugenie muutamia laakerinlehti? ja pani ne tukkaani.
Ei ollut mit??n lakeja kaksintaistelusta, vaan asemani kaupungissa tuli ahtaalle, ja se kaiken muun lis?ksi selitt??, mink? vuoksi hyv?ksyin enoni kutsun, vaikka kirjeen kuoressa olikin tuo omituinen lis?ys. Jos h?nell? tosiaankin on vaikutusta keisariin, niin ett? voi saada poistetuksi valtion kirouksen nimest?mme, niin viimeinen muuri, joka minut erotti maastani, on siten purettu.
Min? istuin koko ajan laivan laitamalla ja mietiskelin asemaani, mit? toiveita minulla oli. Her?sin ajatuksistani vasta kun englantilainen laivuri laski raskaan k?tens? olkap??lleni.
"Kas niin, nuori herra", sanoi h?n, "nyt on aika astua veneeseen".
Min? en suosi ylimysvaltaisten valtiollisia mielipiteit?, vaan aina on minussa s?ilynyt heid?n tunteensa persoonallisesta arvokkaisuudesta. Min? varovasti poistin olaltani h?nen likaisen k?tens? ja huomautin, ett? olimme viel? kaukana rannalta.
"No niin, te voitte tehd?, miten vain haluatte", sanoi h?n tuimasti, "min? en laske l?hemm?ksi maata, niin ett? voitte menn? nyt maihin joko veneell? tai uimalla, miten vaan haluttaa".
Turhaan huomautin, ett? h?n oli saanut t?yden maksun.
"No, se maksu ei isosti lihota", vastasi h?n. "Alas purje, Jim, ja k??nn? tuuleen! Kas niin, nuori herra, nyt voitte kavuta laidan yli tai palata takaisin Doveriin, vaan Argbiggaa en vie k?yden pituuttakaan l?hemm?ksi Ambleteusen karia, kun myrsky nousee lounaasta."
"Siin? tapauksessa menen veneeseen", sanoin.
"Sen varaan voitte henkenne heitt??kin", vastasi h?n nauraen niin kiusottavasti, jotta k??nnyin h?neen v?h?n kurittaakseni h?nt?. Vaan tuollaisia ihmisi? vastaan on ihan avuton, sill? tietysti ei voi koskaan p??st? oikein vakavasti niihin k?siksi, ja jos k?ytt?? keppi?, niin niill? on se paha tapa, ett? ne tappelevat nyrkeill?, ja siin? ne aina ovat voiton puolella. Markkiisi de Chamfort kertoi minulle, ett? kun h?n maanpakolaisuuden alkuaikana tuli ensi kerran Suttoniin, niin h?n p??si yhdest? hampaastaan kurittaessaan muuatta vallatonta talonpoikaa. Min? sen vuoksi pakosta olin hyvin jalomielinen, kohautin olkap?it?ni ja astuin laidan yli veneeseen. Myttyni viskattiin j?lkeeni -- ajatelkaa de Lavalin suvun viimeisell? j?lkel?isell? ei ollut sen enemp?? matkakapineita kuin yksi ainoa mytty! -- ja kaksi merimiest? ty?nsi veneen laivan kylest? ja souti pitkill? vedoilla matalalle rannikolle.
Oli tulossa myrskyinen y?, sill? musta pilvi, joka oli peitt?nyt laskevan auringon, oli nyt hajautunut ja repeillyt sek? ottanut valtaansa melkein enemm?n kuin kolmannen osan taivasta. Sen toinen laita oli v?h?n ylh??ll? taivaan rannasta, ja laskevan auringon purppurahehku paistoi halkeamasta, niin ett? se oli ihan kuin suuri tulipalo ja ??ret?n m??r? savua. Lyijynharmaan meren poikki oli punainen, aaltoileva valovy? ja keskell? t?t? valovy?t? keinui pieni musta laiva yl?s ja alas. Merimiehet katselivat lakkaamatta taivasta ja silm?siv?t sitten selk?ns? taakse maalle, ja minua pelotti, ett? he voivat milloin hyv?ns? k??nty? takaisin pel?ten myrskyn puhkeamista. Min? k?vin hyvin levottomaksi, kun he joka aironvedon per?st? silm?siv?t taivaalle, ja k??nt??kseni heid?n huomionsa l?hestyv?st? myrskyst? kysyin heilt?, mit? tulia nuo olivat, jotka h?m?r?n l?pi